äitinä kasvaa päivä päivältä. Hän on ollut hyvä ja huolehtiva äiti alun alkaen, mutta määrättyä hermostuneisuutta oli parina ensimmäisenä vuorokautena huomattavissa. Se ilmeni mm siten että Mella mielellään siirteli pentuja pentulaatikon nurkasta toiseen. Hän ei myöskään suostunut poistumaan sieltä, vaan ruoka ja vesi piti tarjoilla sinne, ja jotta tarpeet tulisi suoritettua, piti laittaa talutin kaulaan ja jokseenkin pakottamalla viedä pihalle. Nyt Mella poistuu jo omatoimisesti pieniksi hetkiksi pesästään (mm kerjäämään makupaloja ruokapöydöstä ) ja lähtee uloskin pakottamatta. Kiire takaisin on tosin vielä kova.

Ulkona pidän häntä varmuuden vuoksi taluttimessa, koska perusvaistojaan seuraten Mella vieläkin etsiskelee sopivaa pesänpaikkaa ulkosalta. Ei niin että hän karkaisi, mutta en jaksa ruveta pesemään kaivuuhommissa ryvettynyttä pienten lasten äitiä.

Mellas självförtroende....

som mamma växer för varje dag. Hon har varit en god och omtänksam mamma ända från början, men under de två första dygnen kunde man märka en viss nervositet, som bl a yttrade sig genom att Mella gärna flyttade valparna från ett hörn till ett annat i valplådan. Hon vägrade också att lämna lådan, och mat och vatten fick serveras där. För att hon skulle få sina behov uträttade, måste jag lägga koppel på henne och närapå tvinga ut henne. Nu avlägsnar hon sig för korta stunder självmant från sitt bo (bl a för att tigga godbitar från matbordet ), och jag behöver inte längre tvinga henne ut. Visserligen har hon bråttom tillbaka.

Utomhus har jag Mella för säkerhets skull i koppel, eftersom hon ledd av sina urinstinkter fortfarande letar efter en lämplig boplats utomhus. Inte så att hon skulle rymma, men jag orkar inte börja tvätta en småbarnsmor, som geggat ner sig under sina grävbestyr.